Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Matkani

Ylämäessä poljen kuin viimeistä päivää. Ylähuulelleni on jo muodostunut hikikarpalo tai pari. Olen kai hengästynyt, tiedän että olen. Onneksi ihmisten huomioimiseen ei tarvita sanoja. Kunhan nostan katseeni maasta ja hymyilen hieman.
 Matkallani saatan helposti ihastua pysäkillä seisovaan rokkaripoikaan. Mustat pillifarkut yhdistettynä punaisiin tennareihin ja sotkuiseen tukkaan taisivat juuri viedä jalat altani. Onneksi teen matkani pyörällä, vaikka vaarana taitaakin olla yhteentörmäys vastaani kävelevän vanhuksen kanssa. Sieltä se tuli, vihainen katse. Mutta mitäpä minä tunteilleni voin... Älä kiltti pappa katso vihaisesti.
 Kuuntelemani soittolistan nimi on "kaikemmoista". Taisin juuri kokea 20 minuutin ajan ainakin iloa, surun, inspiroitumisen, tahdonvoimaa, suuttumusta, innostuneisuutta, lisää surua, mutta kuitenkin iloa. 
 Sellainen oli minun matkani tänään. Matkat kun ovat aina erilaisia.

lippusalko millajavesi vhaare IMG_3542 milllla2 2014-05-05

Ihania aurinkoisia ilmoja. Ja neljä päivää synttäreihin!

Kuunnelkaapa vielä tämä

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ihmiset

Olen tavannut paljon uusia ihmisiä viimeaikoina. He ovat kaikki katsoneet minua ystävällisin silmin hyvästellessään ja kysyneet minua nimelläni. He ovat jopa vastanneet iloisesti kysymyksiini ja katsoneet silmiin myös keskustellessaan kanssani.
En tiedä onko oikein vai väärin tuntea täysin uudenlaista iloa tällaisesta käytöksestä itseäni kohtaan. Aivan kuin minut hyväksyttäisiin totaalisesti sellaisena kuin olen.
Tuntuu siltä että ihmiset oikeasti pitävät minusta.

Voisinpa vaikka itkeä ilosta. Niin hyvältä tuntuu kohdata toisen ihmisen hymy ja kiltteys.



IMG_2875 IMG_2926 IMG_3422 IMG_3038 IMG_2727

Innostuin muokkaamaan kuvia. Pinkki piristää!